maanantai 15. huhtikuuta 2013

Ruokaa ja kiihkeää rakkautta

Ensimmäisenä iltana piti tietysti täydentää ruokavarannot ja muut perustarvikkeet. Päätimme ajaa paikalliseen CityMarkettiin eli Carrefouriin. Kaukalokärryjä ei lojunut pitkin aulaa Suomen tyyliin vaan niitä löytyi kahdet, jotka oli lukittuna toisiinsa. Ystävällinen tuote-esittelijä kertoi meille yllättäen englanniksi, että turvamieheltä saa avaimen ja näin kävi. Ajokortti piti jättää pantiksi ja turvamies vakuutteli, että ei sitä koskaan kassalla kysytä, älä murehdi. Vaikka kaikki sujui lopulta ihan hyvin, tuntui pikkuisen liian suurelta prosessilta kärryjen ottamiseksi, että jatkossa saatetaan laittaa autokoppa tavallisiin kärryihin...

Oikeanlaiset ruuat löysivät tiensä kärryihin suht kivuttomasti, tosin espanjan osaamisesta ja arkipäättelystä oli hyötyä. Tällä kertaa ei vielä tartuttu tarjoukseen "Osta 10 patonkia, saat 1 kaupan päälle!". Luomutuotteita oli keräilty mukavasti omiksi saarekkeikseen.  Luomumaito näyttäisi myös täällä sopivan omalle vatsalle, joten aamukaakao on turvattu. Tyttöjen mielestä maito maistui pahalta, mutta tänä aamuna Milla päätti, että se onkin hyvää ja se alkoi kuulemma maistuakin paremmalta :).

Kaupasta lähtiessämme edessämme autokaistalla kaupan pihassa oli auto pysähtynyt eikä mitään sen ympärillä näyttänyt tapahtuvan. Kun ohitimme auton huomasimme parin pussailemassa ja heidän hämmästyneet katseensa "häh, oltiinko jotenkin tiellä". Jotenkin sopii täkäläiseen tyyliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti