Disneylandiin menemisestä oli puhuttu pitkään ja sunnuntaina päivä vihdoin koitti. Alunperin metsästimme hyvää säätä eli aurinkoista ja lämmintä, mutta alensimme kriteereitä siihen, että ei nyt niin kauheasti olisi luvattu sadetta ja pääsimme lopulta lähtemään... Keli olikin lopulta ihan hyvä, ei liian kuuma ja vettäkään ei tullut. Päinvastoin aurinko pilkisteli toisinaan meitä tervehtimään.
Edellisenä iltana sovimme, että noustaan heti kun herätään, että ehditään pelipaikalle heti aukeamisaikaan. Jouduimme kuitenkin vetämään sanat takaisin, kun ensimmäinen sankari nousi jo puoli seitsemältä ja puisto aukesi vasta kymmeneltä. Yhdeksän aikaan oltiin lähtövalmiita ja pistettiin navigaattori ohjaamaan meidän perille. Aika pian teiden varsille ilmestyi myös Mikki Hiiri-tauluja ohjaamaan oikeaan suuntaan.
Ekana suunnattiin Fantasylandiin, koska siellä tuntui olevan eniten tarjottavaa pikkuhurvittelijoille. Pari veneajelua olikin sellaisia, mihin päästiin koko perheen voimin. Rattaat vaan parkkiin ja ihmettelemään. Roope otti potskissa myös pienet huikat.
Muissa laitteissa käytiin vuorojaolla ja siinähän se päivä kuluikin, kun yhteen laitteeseen piti aina jonottaa noin puolituntia tai enemmänkin. Välissä naposteltiin pähkinöitä, rusinoita, keksiä, popcornia, karkkia ja tietysti hattaraa ja yksi "kunnon ruokakin" syötiin kun vedettiin hampurilaisateriat. Ihme, että tuollaisella ruualla jaksettiin koko päivä, mutta kai se tasainen tankkaus toimi.
Päivän aikana Disney Parkissa järjestettiin pikku kulkueita tasatunnein, jossa muutama hahmo tanssi ja vilkutteli junan kyydissä ja seitsemän aikaan tarjoiltiin pidempi kulkue, jossa tuli prinsessoita ja muuta väkeä kärryjen täydeltä imelän Disneylandin 20-vuotisrallin säestämänä.
Tässä vaiheessa meidän väki oli vielä aika hyvässä vedossa, mitä nyt vähän väsymyksen merkkejä alkoi olla havaittavissa. Päätettiin siis kiukulla jatkaa vielä loppuun asti, että nähdään hieno loppushow, joka oli ohjelmassa puiston sulkemisaikaan. Ensin luultiin että puisto suljetaan kymmeneltä ja myöhemmin selvisi, että sulkemisaika onkin vasta yhdeltätoista. Ajateltiin, että kai tuo loppushow sentään ennen sulkemisaikaa alkaa, mutta se alkoikin vasta oikeasti silloin yhdeltätoista... No, kun oli päätetty jäädä niin jäätiin. Ilta alkoi pikkuhiljaa tummeta ja aika kului suht hyvin laitteisiin jonotellessa.
Yhdeksän aikaan tehtiin vaihto-operaatio: Vilma rattaisiin ja Roope kantoliinaan. Millan virta alkoi loppua kymmenen aikoihin, mutta pienellä kantamisella ja karkki- ja ranskanperunatankkauksella selvittiin loppuun asti. Ja show oli kyllä ihan näkemisen arvoinen. Ruususen linnaan heijastettiin tarinaa ja tuliefektien lämpö tuntui monen sadan metrin päähän. Vilma ja Roope katselivat omia tarinoitaan unimaailmassa tässä vaiheessa.
Kaiken kivan jälkeen oli vielä edessä kävely parkkipaikalle ja onneksi taustalla soi reipas "Aalloissa siis" Arielista, niin jalat jaksoivat Millallakin vielä tepsuttaa tanssahdellen autolle asti. Kahdeltatoista päästiin lähtemän kotimatkalle. Mutta vaikka päivä oli mukava (joskin aika pitkä...) ja paikat hienoja, niin Millakin totesi hyvin: "Vaikka tää onkin isompi, niin Linnanmäki on kivempi, kun siellä on enemmän laitteita". Toisin sanoen vähemmän jonoa ja lyhyemmät välimatkat rulaa.
Paluumatkalla, kun ajeltiin keskellä ohrapeltoja, auton edestä juoksi ketunpoikanen ja pari jänistä. Kuukin möllötti mahtavan suurena ja rauhoitti päivän hulinan jälkeen. Nyt ollaan taas turvassa täällä maaseudun rauhassa. Jalkojen jomotus helpotti seuraavana aamuna ja univelat sain kuitattua parilla päikkäreillä.
Yksi asia jäi pyörimään päähän päivän jälkeen (no ehkä jotain muitakin muistoja...). Mun ja Vilman kanssa Dumbo-laitteessa oli todennäköisesti joku urheilijamies vaimonsa ja lapsensa kanssa. Olivat niin tutunnäköisiä, mutta en millään saa päähäni kuka oli kyseessä. Olen yrittänyt Googlailla julkkisurheilijoita, mutta vielä ei ole selvinnyt... :).
Edellisenä iltana sovimme, että noustaan heti kun herätään, että ehditään pelipaikalle heti aukeamisaikaan. Jouduimme kuitenkin vetämään sanat takaisin, kun ensimmäinen sankari nousi jo puoli seitsemältä ja puisto aukesi vasta kymmeneltä. Yhdeksän aikaan oltiin lähtövalmiita ja pistettiin navigaattori ohjaamaan meidän perille. Aika pian teiden varsille ilmestyi myös Mikki Hiiri-tauluja ohjaamaan oikeaan suuntaan.
Ekana suunnattiin Fantasylandiin, koska siellä tuntui olevan eniten tarjottavaa pikkuhurvittelijoille. Pari veneajelua olikin sellaisia, mihin päästiin koko perheen voimin. Rattaat vaan parkkiin ja ihmettelemään. Roope otti potskissa myös pienet huikat.
| Toisessa veneajelussa oli kerättynä pikkumaisemia eri saduista. |
Päivän aikana Disney Parkissa järjestettiin pikku kulkueita tasatunnein, jossa muutama hahmo tanssi ja vilkutteli junan kyydissä ja seitsemän aikaan tarjoiltiin pidempi kulkue, jossa tuli prinsessoita ja muuta väkeä kärryjen täydeltä imelän Disneylandin 20-vuotisrallin säestämänä.
| Klo 19 juhlakulkue |
Yhdeksän aikaan tehtiin vaihto-operaatio: Vilma rattaisiin ja Roope kantoliinaan. Millan virta alkoi loppua kymmenen aikoihin, mutta pienellä kantamisella ja karkki- ja ranskanperunatankkauksella selvittiin loppuun asti. Ja show oli kyllä ihan näkemisen arvoinen. Ruususen linnaan heijastettiin tarinaa ja tuliefektien lämpö tuntui monen sadan metrin päähän. Vilma ja Roope katselivat omia tarinoitaan unimaailmassa tässä vaiheessa.
| Hetkeä ennen illan showta |
Paluumatkalla, kun ajeltiin keskellä ohrapeltoja, auton edestä juoksi ketunpoikanen ja pari jänistä. Kuukin möllötti mahtavan suurena ja rauhoitti päivän hulinan jälkeen. Nyt ollaan taas turvassa täällä maaseudun rauhassa. Jalkojen jomotus helpotti seuraavana aamuna ja univelat sain kuitattua parilla päikkäreillä.
Yksi asia jäi pyörimään päähän päivän jälkeen (no ehkä jotain muitakin muistoja...). Mun ja Vilman kanssa Dumbo-laitteessa oli todennäköisesti joku urheilijamies vaimonsa ja lapsensa kanssa. Olivat niin tutunnäköisiä, mutta en millään saa päähäni kuka oli kyseessä. Olen yrittänyt Googlailla julkkisurheilijoita, mutta vielä ei ole selvinnyt... :).
Oliko se disneyland kaukanakin sieltä teidän ranskan kotoa? Varmaan tosi upea paikka, missä kannattaa käydä, jos liikkuu seuduilla :-)
VastaaPoistaTunnin verran täältä sinne huristeli autolla. Me ollaan täällä Pariisin eteläpuolella ja Disneyland on tuolla itäpuolella... Siinähän olisi vielä se Walt Disney Studios puisto vieressä, mutta se on meiltä käymättä. Täytyy piipahtaa siellä sitten kun väki on vähän isompaa, jos liikutaan nurkilla :).
VastaaPoista